Tarmo Toikkanen on oppimisen design-tutkija ja opettajankouluttaja.
Miksi olet mukana Suomen Koodikoulussa?
Suomen opetussuunnitelmaan tuli 2014 todella ainutlaatuinen tapa ottaa ohjelmointi mukaan perusopetukseen: kaikkiin oppiaineisiin pakollisena laaja-alaisten taitojen osana. Kuten analysoin vuonna 2015 tutkijana ollessani, Euroopassa ei ollut mitään vastaavaa. Eikä ole tietääkseni edelleenkään. Ei ole muuallakaan maailmassa.
Tein oman osani tämän uuden opetussuunnitelman puolustamiseksi ja kehittämiseksi ja koordinoin vuosina 2015-2016 Koodiaapinen -nimisen verkkokurssin, jolla koulutimme yli 2000 opettajaa. Tuloksina syntyi mm. 2719 ideaa ohjelmoinnin käytöstä eri oppiaineissa.
Innostuneiden opettajien jälkeen on kuitenkin ollut hiljaista ja tutkimukset ovat osoittaneet, että peruskouluissa hyvin harvoin opetetaan ohjelmointia ja tulokset jäävät laihoiksi.
Suomen Koodikoulun tarjoamat koulutukset ja materiaalit ovat selkeästi toimiva ratkaisu, jossa tarjotaan valmiit opintojaksomateriaalit opettajille. Kaikki materiaalit on sidottu OPSin tavoitteisiin, niitä voi sovittaa eri oppiaineisiin ja projekteihin, niissä on eriyttämiset ylös- ja alaspäin ja pedagogia kunnossa. Ja vaikka materiaaleissa käytetään tiettyjä hyväksi havaittuja välineitä, eri kouluissa voidaan hyvin käyttää muitakin. SKK ei siis myy tiettyä yhtä välinettä, vaan korkealaatuisia opettajien materiaaleja ohjelmoinnin opetukseen ja oppimiseen. Niiden avulla myös asiaan vihkiytymättömät opettajat pääsevät turvallisesti mukaan koodaukseen.
Vaikka maksuttomat, avoimet materiaalit ovat lähellä sydäntäni, tiedostan kuitenkin sen, että vapaaehtoisvoimin tekemisen into hyytyy yleensä siinä vaiheessa, kun tuotokset pitäisi viilata ja viimeistellä. Eikä projektirahoituksella oikein pysty pitkäkestoista toimintaa ylläpitämään. Siksi myös kaupallisin ehdoin tuotettu materiaali ja palvelut puolustavat paikkaansa.
Miksi ohjelmointia mielestäsi tarvitaan peruskoulussa?
Kun Suomi oli maatalousyhteiskunta, pidettiin kouluissa mm. lomaa perunan nostoa varten. Lapsille opetettiin niitä taitoja, joita maatalousyhteiskunnassa tarvittiin. Aivan samoin nyt on jokaisen lapsen ymmärrettävä, millä periaatteilla tämä teknologinen yhteiskunta toimii ja miten siinä voi aikuisena olla tuottava yksilö, joka hallitsee ympäristöään eikä ole vain passiivinen kuluttaja. Eli ennen vanhaan oli hyvä oppia pellon kyntäminen, nykyisin on hyvä oppia koodin kirjoittaminen.
Eihän kaikista tietenkään tullut maanviljelijöitä, eikä nytkään jokaisesta tule koodareita – sen enempää kuin kirjailijoita, muusikoita, matemaatikkoja, historioitsijoita tai urheilijoitakaan. Mutta jokaisen on hyvä saada perusymmärrys näistä kaikista teemoista, jotta pystyy sitten kehittämään osaamistaan oman kiinnostuksensa mukaisesti.
Mikä Suomen lähestymistavassa on mielestäsi erityisen hyvää?
Tärkeäähän ei ole ohjelmointi, siis koodin kirjoittaminen. Tärkeää on ymmärtää, miten tietotekniikka toimii. Miten internet toimii, miten tietokoneet raksuttavat, minkälaiset algoritmit määräävät mitä näemme eri verkon palveluissa ja ketkä niitä algoritmeja tekevät, ja miksi. Mediakriittisyyttä, monilukutaitoa ja yhteiskunnallista osaamista.
Suomen opetussuunnitelman nerokkuus on siinä, että ohjelmointia ei sysätä tekniikan opettajalle, vaan se on luokanopettajan vastuulla alakoulussa. Tällöin ei ole syytäkään erikseen opettaa ohjelmointia. Koodausta voidaan käyttää opiskeluvälineenä, aivan samoin kuin kirjoitustaitoa hyödynnetään muillakin kuin äidinkielen tunneilla.
Ja kun ohjelmointi on työvälineenä, pääsee luovuus esiin. Ohjelmointi toki treenaa loogista ajattelua ja ongelmanratkaisua, mutta ne ovat epäkiinnostava lisäetu. Pääarvo on siinä, että oppilaat pääsevät itse tekemään ratkaisuja ja tuottamaan jotain näkyvää, jota voi jakaa kavereille ja perheelle. Ja tämä näkyvä antaa myös opettajalle erinomaisen mahdollisuuden nähdä, mitä oppilaat ymmärtävät ja missä he tarvitsevat apua.
Kun itse välillä koetan muistella, milloin sain peruskoululaisena olla luova ja tuottaa jotain, niin mieleen tulee ainoastaan äidinkielen ainekirjoitus ja kuvaamataito, sekä jotkut harvat projektityöt. Muissa aineissa opiskeltiin, mutta ei tuotettu. En säveltänyt koskaan, en tehnyt tarinoita historian merkkihenkilöistä. Nykyiset koodausvälineet ovat niin helppokäyttöisiä, että joka ikinen lapsi, myös oppimisvaikeuksista kärsivä, voi olla luova ja saada oman äänensä esiin. Tällaisen toimintamallin tuoma motivaatiolisäys on aivan valtava.
Mitä tulisi Suomen kouluissa vielä kehittää tai parantaa?
Opetussuunnitelmamme haaste on siinä, että ne hyvät tavoitteet ovat pitkälti johdannossa ja laaja-alaisissa taidoissa. Ainekohtaisissa osioissa OPH epäonnistui eikä koodausta näy kuin matematiikan ja käsityön opetussuunnitelmissa. Tästä seuraa, että suurin osa yläkoulun opettajista kaataa vastuun matikan opettajalle.
Seuraavassa OPSissa kirjaukset tulevat varmasti selvemmin näkyviin, joten hyvät koulut tukevat jo nyt kaikkien aineiden opettajia ohjelmoinnin mukaanottamisessa. Siinä ne Suomen Koodikoulun materiaalit ja koulutuksetkin voivat olla tosi hyödyllisiä.
Miksi suomalaista mallia kannattaa tarjota ulkomaille?
Oikeastaan kaikissa maailman maissa on teknologiaa ja koodausta lisätty perusopetukseen, mutta monissa maissa se tulee vasta yläkoulussa, ja lähes kaikissa maissa se on oma oppiaineensa tai yhdistettynä esim. tekniikan opettajan tehtäviin. Ruotsi on siitä kiinnostava, että heillä opetussuunnitelmassa on pitkälti samoja tavoitteita kuin Suomessa ja he etenevät vain muutamaa vuotta meidän jäljessämme.
Tämä tarkoittaa, että suomalaista osaamista ja kokemusta tarvitaan naapurimaissamme jo nyt. Muissa maissa edelläkävijäkoulut hakevat jo suomalaista otetta ohjelmointiin, mutta suurin osa kouluista herännee tähän vasta tulevina vuosina.
Kerro jokin mieleenpainuva kokemuksesi ohjelmoinnista lasten tai opettajien parissa.
Omien lasteni kanssa jo näin sen, että he kykenivät 5-vuotiaina ilman lukutaitoa suoriutumaan Suomen opetussuunnitelman kuudennen luokan ohjelmoinnin osaamisvaatimuksista (osapuilleen ”osaa laatia yksinkertaisen ohjelman visuaalisella ohjelmointikielellä”). Vaatimukset eivät siis ole mitenkään kovat. Tämä on valanut uskoa siihen, että jokaikinen opettajakin kykenee ohjelmoinnin ottamaan opetukseensa mukaan, jos vain haluaa. Välineet ovat äärimmäisen helppokäyttöisiä.
Toinen kokemus tulee mieleen syksyn 2019 opettajankoulutustilaisuudesta, jossa olin mukana kouluttamassa suuren kunnan opettajia SKK:n materiaalien käytössä. Osallistujissa oli sekä aivan aloittelijoita että oman koulunsa it-velhoja. Kun molemmilta ryhmiltä viesti oli, että nämä materiaalit ovat kertaluokkaa parempaa kuin mikään, mitä he ovat muualla nähneet, antoi se uskoa siihen, että SKK:ssa tehdään asioita oikein ja että Jussi on oivaltanut monta asiaa todella hyvin.
Mikä on seuraava innostava haasteesi SKK:ssa?
Olen koko urani ajan ollut moniottelija, jolla on monta rautaa tulessa. Koodikoulussa on mukavaa, kun tehtävänä on toisaalta materiaalien kehittämistä, opettajankoulutusta, sisäisten prosessien kehittämistä ja myös neuvotteluja Pohjoismaissa, Euroopassa ja Aasiassa. Tärkeintä tietysti on se, että olemme oikealla asialla ja oikealla otteella liikkeellä.
Vastaa